Etiikka - toisen ihmisen arvostamista ja näkemistä
Etiikkakoulu haastattelussa emeritaprofessori Leena Syrjälä kertoo, kuinka tulemme ihmisiksi vasta vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa. Tuossa vuorovaikutuksessa jaetaan usein tarinoita, jotka sisältävät kokemuksia, tunteita, näkemyksiä ja arvoja. Tarinoilla kerromme kokemuksia siitä, mitä tapahtui, miltä minusta tuntui ja mihin se tapahtuma johti. Se kerrotaan usein eri tavoin eri ihmisille, joten tarinan vastaanottaja vaikuttaa myös kerrottuun tarinaan. Tarinoiden avulla välitämme toisillemme ihmisenä olemisen keskeistä sanomaa. Minä olen yhteydessä toisiin, minä haluan jakaa omia kokemuksiani toisten kanssa ja vastaan ottaa toisten kokemuksia.
Tarinoiden kertomiseen liittyy oleellisesti sen vastaanottaminen. Kuulija asettuu aivan kuin kertojan kannateltavaksi, lähtee mukaan retkelle elämysten ja kokemusten maailmaan. Matka voi olla ikimuistoinen, mutta myös arkipäivään haihtuva häivähdys.
Se, miten tarina kerrotaan, mitä siitä kerrotan ja kenelle se kerrotaan, sisältää eettistä tietoa. Se, miten tarina vastaanotetaan, miten sen kuuntelemiseen asettaudutaan ja miten siihen reagoidaan, yhtä lailla kertoo vastaanottajan arvomaailmasta.
Tämä tarinoiden ja tarinallisuuden eettinen tietoperusta on sosiaali- ja terveysalalla erityisen arvokasta tunnistaa, nähdä ja hyödyntää. Voisi ajatella, että sosiaali- ja terveysalalla potilas ja asiakas on tarinan kertoja sekä ammattilainen sen vastaanottaja. Potilaan ja asiakkaan kertomissa tarinoissa välitetään arvokasta tietoa ammattilaisille ammatillisen päätöksenteon perustaksi.
Alussa potilas ja asiakas ikään kuin tunnustelee ammattilaisen kykyä ja halua ottaa vastaan tarinoita. Tästä on olemassa tutkimuksellista näyttöä, kuinka erityisesti haavoittuvassa asemassa olevat potilaat tarkkailevat ammattilaisten nonverbaalista viestintää ja sen perusteella tekevät ratkaisun, mitä kertovat ammattilaiselle ja mitä jättävät kertomatta. Vasta kohtaamisen ensivaikutelman jälkeen hän valikoi, kenelle kertoo, kuinka paljon, mitä jättää kertomatta, mitä yksityiskohtaa tarinassaan sievistelee ja mitä liioittelee. Tarina on aina uniikki, riippuu kertojasta, vastaanottajasta, ympäristöstä, ajasta ja tavoitteista.
Vastaanottajan asemassa ammattilainen viestii omalla toiminnallaan valmiutta kuunnella potilaan ja asiakkaan tarinoita. Hän ilmaisee käytöksellään, kuinka paljon rajaa kuuntelemistaan tai kuinka avoimeksi hän jättää tilan tarinoille.
Ammattilaisen tehtävänä on kuunnella potilaiden ja asiakkaiden tarinoita. Hänen vastuulleen jää ohjata tämän kerrontaa siihen suuntaa, että potilas ja asiakas itse hyötyy tarinansa kuuntelemisesta ja keräämisestä eniten. Tarinoiden kautta saadaan ammatillisille ratkaisuille riittävästi tietoperustaa tapahtumista, kokemuksista, merkityksistä ja oleellisista hyvinvointiin tähtäävistä tavoitteista ja arvostuksista.
Tarinoiden kuuntelemisessa on siis kirkas tavoite: potilaan ja asiakkaan hyvä. Niinpä sen tavoitteen onnistuneeseen saavuttamiseen pitää suhtautua vakavasti. Toisin sanoen, ammattilaisen tulee toimia siten, että kohtaamisessa ja kuuntelemisessa välittyy kunnioittava suhtautuminen ja läsnäoleminen.
Vanhus kertoo elämänsä tarinan kautta ammattilaiselle arjen merkityksellisiä asioita, jotka huomioimalla saadaan välitettyä arvostusta, turvallisuutta ja huolenpitoa. Terapiassa kaikki kiteytyy asiakkaan tarinan ympärille. Mennyt, rikkonainen ja kipeä elämäntarina täytyy kertoa ehjäksi, ja tulevaisuutta rakentavalla tarinalla voidaan virittää toivoa ja lisätä voimavaroja. Nuoren elämässä voi hyvinkin osoittautua käänteentekeväksi tilanne, jossa terveydenhoitaja ainoana aikuisena pysähtyy kohtaamaan ja kuuntelemaan tämän tarinaa.
Vastaanottavalla asenteella ammattilainen voi ilmaista todesta ottamista ja välittää myötäelämistä. Todesta ottaminen ei merkitse aina sen varmistumista, että kerrottu on yleispätevästi totuudenmukainen. Oleellista on tiedostaa, että tarinan todesta ottaminen on nimenomaa tärkeä sen vuoksi, koska se on totuudenmukainen kertojalle. Kertomuksen kuunteleminen loppuun, vaikka havaitsisikin siinä virheellisiä yhteyksiä tosiasioiden kanssa, tarjoaa merkittävää tietoa kertojasta, tämän kokemuksista ja näkemyksistä.
Kannattaa kertoa tarinoita, ja kuunnella niitä, totesi Leena Syrjälä. Tämä viesti sopii myös meille sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille.